Jaa tämä sivu

Happee-yhteistyössä kenellekään ei jää paha maku suuhun

Sponsoriyhteistyö on pienimmillään yhtä kuin logo paidassa. Parhaimmillaan yhteistyö hyödyttää ja innostaa molemmin puolin. Maailman seuratuimman salibandyjoukkue Happeen markkinointivastaavan Jani Oravan mukaan Makua Foodsin Makulaku on erinomainen osoitus siitä, kuinka yhteistyökumppaneiden arvot ja kohdeyleisö on saatu yhdistettyä maukkaalla tavalla.

— Makulaku on lyönyt itsensä läpi ”Hirviteatterin” yleisön ja pelaajien mieliin. Pelaajat muistuttavat, olisiko nyt minun vuoroni voittaa ottelun maukkain pelaaja -palkinto, ja ottelun kotiyleisö kyselee aina Heimo Hirvi -maskotiltamme, olisiko tällä tarjota Makulaku-lakritseja. Lisäksi palkitsemme vierasjoukkueen maukkaimman pelaajan, jotta usein niin tappiollinen kotimatka sujuisi maukkaammin, Orava kertoo.

Hänen mukaansa kahta samanlaista yhteistyösopimusta ei Happeella ole, vaan jokaisen sponsorin kanssa tärkeintä on löytää yhteinen juttu, jonka eteen työskennellä.

”Halusimme tukea matalan kynnyksen liikuntamuotoa”

Makulakulle Happee-yhteistyö sopii kuin nenä päähän ja yhtiö tavoittaa sitä kautta hienolla tavalla ”nuori 25 vee” -tavoitekohderyhmänsä. Jo toista kautta kestänyt yhteistyö sekä miesten että naisten joukkueiden kanssa on tuonut yhtiölle näkyvyyttä muun muassa urheilijoiden televisiohaastattelujen kautta.
— Happeessa meininki on virkeää, nuorekasta ja saavuttaa kohderyhmää. Salibandy on matalan kynnyksen liikuntamuoto, joka liikuttaa paljon nuoria ihmisiä ja heillä tuntuu olevan oikeasti hauskaa. Sellaista haluamme olla mukana edistämässä, Makulakun myyntipäällikkö Ari Lindroos sanoo.

Rennosta asenteesta huolimatta, tai olisikohan pikemminkin sen ansiosta, Happeella pyyhkii hyvin.

— Meillä alkaa runkosarja olemaan lopussa ja tärkeimmät pelit on edessä. Toisena ollaan tällä hetkellä, joten olemme siinä mielessä kiinni kotiedussa play-offeja silmällä pitäen. Kaikki siis katsomaan pelejä ja lakuja maistelemaan! On tosi mukava, että yhteistyökumppaneita on eri aloilta – joskus pitää saada herkutellakin. Ei me pelaajat niitä päivittäin syödä kuitenkaan, Happeen kapteeni Petri Kauko nauraa.


Kauko uskoo, että Makulaku on saanut Happeen kautta positiivista näkyvyyttä ja yhteistyötä ovat arvostaneet myös pelaajat.

— Makulaku on koko seuran kannalta ihan loistava kumppani ja mahdollistaa monia asioita. Olemme saaneet heidän kauttaan esimerkiksi ohjelmaa erätauoille. Makulaku-rankkarikisassa yleisöä palkitaan, vaikka tulisi hutejakin. Aivan varmasti lakut ovat mieluisia sille nuorelle väelle, jota peleissä on, ja on se palkitsevaa pelaajillekin. Kun yleisö viihtyy, niin se osallistuu kannustamiseen. Nykyään tulee itsekin kaupassa katsottua, mitä uutta Makulakulla on tarjolla ja olen huomannut, että valikoima on kasvanut, Kauko kiittää.

 Makulaku liikutti yleisöä maaliskuussa myös muun muassa GoExpo 2016- ja Ball Sports 2016- messuilla Helsingissä.