Haave jäätelönmaistajan työstä toteutui

Reportaasi Pappagallo-kioskilta: Kesäkuinen iltapäivä on aurinkoinen, mutta kaupungille tyypilliseen tapaan tuulinen, kun saavun Jyväskylässä sijaitsevan hotelli Alban Pappagallo-jäätelökioskille. Ensimmäistä kesää jätskinmyyjänä toimiva Anssi Halomo tarjoilee minulle jättikokoisen MakuLaku-Minttujäätelöannoksen aidossa vohvelikuoressa. Uutuusmaku sisältää markkinalakurouhetta ja Pappagallon Minttujäätelöä.

Värikäs lakurouhe saa jäätelöannoksen näyttämään houkuttelevalta. Pohdin silti, voiko kaksi kaikkien rakastamaa herkkua, markkinalakut ja jäätelö, sopia todella yhteen. Ensimmäinen haukkaus annoksesta yllättää. Lakurouhe tarjoaa hieman pureskeltavaa, mutta samaan aikaan täyteläinen jäätelö sulaa suussa. Maku on raikas, mutta ei kuitenkaan liian minttuinen, joten lakun maku pääse oikeuksiinsa.

MakuLaku-Minttujäätelö on muiden Pappagallo-jäätelöiden tapaan valmistettu italialaisia perinteitä vaalien, eli pitkälti käsityönä ja raaka-aineet huolellisesti valiten. MakuLaku-jäätelön kohdalla raaka-ainevalinnat ovat ainakin menneet ihan nappiin, sillä minttujäätelö ja markkinalakut epäilyistäni huolimatta todella sopivat yhteen.

Uutuusjätski myös iskee juuri sopivaan markkinarakoon, sillä monesti jäätelökioskilla iskee valinnanvaikeus: haluaisinko jotain kevyttä ja raikasta vai mahdollisimman makeaa ja herkullista. MakuLaku-Minttujäätelö on juuri sopiva välimuoto näiden kahden ääripään välillä. Loppuarvosanani jäätelölle on ehdottomasti kiitettävä, ostaisin uudelleen. Ja hei, pääsin vihdoin toteuttamaan lapsuuden ammattihaaveeni olla isona jäätelönmaistaja.

Alba_pienennetty.png

Teksti: Iina Tiihonen

Jaa tämä sivu